Nonnii,

Johan sitä 2 1/2 vuotta vierähtikin edellisestä postauksesta. Tällä välin tapahtunutta:

 

• muutto toiselle paikkakunnalle lähemmäs työpaikkoja
• ekavekaran lähtö opiskelemaan ja nyt jo kirjoitukset loppusuoralla
• siirtyminen vuorotyöhön (osittain)
• Miehen isän kuolema :(
• talon rakennus (piis of kakku)
• muutto Omaan Ihquun Taloon viime kesänä - mukana Mies, Kissa, Koira ja Kouluvauva
• sekundäärisen lapsettomuuden katkera toteaminen.

 

Ai kuinniin muka mun väsymys vois johtua stressistä?? 

Tässä viime aikoina on ollut hyvää aikaa tai sanoisinko että liikaa aikaa miettiä omaa elämänkatsomusta ja tutkiskella omia asenteita. Sinänsä en ole valmis luopumaan tuosta "pessimisti ei pety" -filosofiasta kokonaan, mutta tiettyjä lievennyksiä siihen ehkä on paikallaan tehdä tai ainakin kokeilla. Olen huomannut, että mulla on perusnegatiivinen asenne kaikkiin muutoksiin ja tästä puolesta en itsessäni välttämättä pidä. Esim. kuullessani, että työpaikalla ollaan siirtymässä vuorotyöhön, oli ensijärkytys sanoinkuvaamaton ("ei ikinä! ei sovi mulle! saako lääkärintodistuksella vapautuksen yötyöstä?? kuinka perhe sopeutuu?" ym. perusmutkutukset.) Vaan nythän mä huomaan suorastaan nauttivani päivästä ennen yövuoroa, kun kerrankin on pirteänä kotona ja työmatkoilla ei ole ruuhkaa, töissä mukavan hiljaista... Totta kai on huonojakin puolia, jotka kaikki yötyöläiset varmaan tietää. Ja korvauskin vois olla parempi. Mut onhan tää sentään vaihtelua peruskurjuuteen jota myös työksi kutsutaan  Jos näinkin iso muutos ei sitten loppujen lopuksi ehkä ollutkaan aivan kamala asia, niin ehkä joissakin muutoksissa voisi jopa olla jotain potentiaalia?

Näillä mennään taas vähän aikaa! Take care,

Juni