Viimeisen lomapäivän kunniaksi päätin minäkin aloittaa bloggaamisen. Vai blogaamisen? Hitsi, alkaapa tämä hyvin...

Kukahan älypää lomat on keksinyt? Minulla loma tietää takuuvarmaa sairastamista. Eikä tämäkään loma ollut poikkeus: ensimmäisestä päivästä lähtien ärsyttävän vähäinen mutta kuitenkin selvä lämpö ja päänsärkyä. Mutta kohtahan siitä päästään, kun työt taas alkavat. Riemunkiljaisuja? Eei nyt sentään. Seuraavaksi on vuorossa ahdistusta loman loppumisesta, mutta vain päivän ajan. Sitten siihenkin paatuu tai on liian väsynyt miettiäkseen mitään.

Työn alkaminen tietää  myös koiralle kissanpäivien loppumista. Voipi nimittäin olla, että nykyiset kolmen-neljän kilometrin aamu- ja iltapäivälenkit kutistuvat kolmen-neljänsadan metrin pyrähdyksiksi. Muussa tapauksessa herätyskelloa pitäisi vääntää soimaan jo vartin yli neljän... ei maistu tälle aamu-uniselle rouvalle, kiitosta vaan.

Loman saldo sitten? Merkittävintä oli viimeisen vauvan saattaminen konkreettisestikin koulutielle. (Aika outoa, että vauvatkin käy nykyään koulua?) Toinen saavutus oli painonpudotuksen saralla, ei mitään merkittävää mutta suunta kuitenkin oikea piiitkästä aikaa. Kolmas tavoite eli painonnosto, ts. salitreeni ei kuumeilun takia oikein wörkkinyt. Kerran kokeilin mutta en arvattavista syistä enää toista kertaa... Elämäntaparemonttia olen yrittänyt nykertää, mutta kohtahan se nähdään miten kestävät perustukset on tullut muurailtua.

Ja siitäpä puheen ollen... nyt tutimaan!